tiistai 25. lokakuuta 2011

Takkatulen lämpöä






Viikonloput ovat kuluneet tulevaa talvea varten puita pilkkoen ja pinoja tehden.
Mikäli yhtä kylmä talvi on taas tulossa kuin pari edellistä niin en uskalla edes ajatella kuinka paljon puita meillä kuluukaan!
Täällä meidän kodissa kun on 9 kappaletta varaavia kaakeli/pönttöuuneja joten niitä lämmittämällä säästetään kyllä aika paljon sähkölaskussa jos vaan jaksaa pesällisiä poltella.
Nyt jo aamut ovat niin kylmiä että ensimmäiseksi on keittiöön laitettava tuli takkaan ennenkuin laittaa kahvin tippumaan.
Ja tuolla leivarissa aion kyllä tulevana jouluna hauduttaa monenlaista hyvää...
Alimmassa kuvassa ChiChi leikkimökin rappusilta toivottelee kanssani oikein mukavaa viikon jatkoa kaikille tänne kurkanneille!

torstai 13. lokakuuta 2011

Kotimme mäellä







Ensiksi paljon kiitoksia kaikille teille mukavista kommenteistanne!<3
Kyselty on kodistamme myös ulkokuvia joten eräänä kauniina aurinkoisena syyspäivänä niitä räpsin.Talomme on rakennettu mäelle josta on mahtavat näköalat Vuokselle.
Talo on suojelukohde ja kunnostettu/maalattu ulkoapäin kolmisen vuotta sitten.
Vanhasta kodistamme toimme mukanamme paviljongin,leikkimökin sekä huvimajan.Pihatöitä ei tehty mitään vielä tänä kesänä,ensi kesän suunnitelmiin kuuluu etukuistin ja portaiden laitto.Piha jätetään suurimmaksi osaksi luonnonvaraiseksi sillä on sen verran iso.
Myös aidan ja sisääntuloportin teko on ensi vuoden työlistassa.
Aurinkoista,mutta kylmää on viikonlopulle luvattu.On kai viimeinen hetki lähteä metsään hakemaan tulevan joulun koristeet luonnosta asetelmiin.
Mukavaa viikonjatkoa kaikille.

lauantai 8. lokakuuta 2011

Kotilieden lämmössä





Otsikko tällä kertaa vähän harhaanjohtava koska tämä jalallinen Kotiliesi on meillä vain koristekäytössä.
Olen aina ihaillut näitä kauniita wanhoja puuliesiä eri sisustuslehtien sivuilla mutta vasta nyt tänne uuteen kotiimme sain sille arvoisensa paikan.
Lisesilevyt on aikojen saatossa kadonneet mutta mustaksi maalattu vaneri ajaa asiansa niin kauan kuin oikein mittaiset levyt löytyvät.
Pinta tässä kaikkine ajan tuomine ruosteineen oli niin täydellinen että sille riitti vain kunnon puhdistus ja kiillotus voiteluöljyllä.
Viimeinen kuva on pieni vilautus keittiömme ikkunasta etupihalle päin.Kun puista lehdet lähtevät on siitä suora näköyhteys Vuokselle päin .

tiistai 4. lokakuuta 2011

Tervetuloa!




Pitkällisen,hartaan pohdinnan jälkeen aloitan nyt bloggailemaan täältä uudesta kodistamme aina kun minusta siltä tuntuu että jotain asiaa olisi.
Kiitos teille kaikille jotka olette minua tässä kannustaneet!
Olemme siis tässä kesän aikana muuttaneet ihanasta Rauhalastamme tähän vielä ihanampaan 1897 rakennettuun vanhaan kyläkouluun.Tilaa on n.550 neliötä kahdessa kerroksessa.
Talohan oli täällä aika pitkään myynnissä,ensi kerran kävimme sitä katsomassa jo kesällä -09 ja aina siitä ensi hetkestä asti rakastin tätä taloa koko sydämestäni!
Näiden vanhojen talojen tunnelmaa ja sieluun asti menevää rauhaa ei voi kuvailla,se on itse koettava.Eikä sitä voi tuntea kuin sellainen joka aidosti sydämestään arvostaa vanhaa kaikkine sen vikoineen ja puutteineen.Liiaksi ei vanhaa pidä koskaan alkaa kunnostamaan vaan mielestäni elämä saa ja pitää näkyä!
Tervetuloa siis seuraamaan kuulumisiamme ja olisin enemmän kuin onnellinen jos silloin tällöin jättäisitte jotain kommenttia täällä käynnistänne.
Nyt toivotan teille kaikille tasapuolisesti oikein hyvää alkanutta syksyä!